Luovimmat Suomalaiset

Fi / Eng

Vuoden luovin suomalainen 2014 on Perttu Pölönen

19-vuotias Pölönen on kehittänyt Sävelkello-metodin, joka opettaa musiikinteoriaa helposti ja hauskasti. Hänet palkittiin teknologiatapahtuma Slushin yhteydessä Helsingissä.

Pölönen pokkasi Sävelkellollaan ykköspalkinnon myös viime vuoden syyskuussa järjestetyssä EU:n nuorten tiedekilpailussa Prahassa.

Luovimmat suomalaiset:

Suomalainen yritysmaailma on kokenut viime aikoina monia suuria mullistuksia. Vanhat käsitykset ovat kaatuneet rytisten, kun suuryritysten linjoja on vedetty uusiksi.

Mutta vanhan raunioista versoo nopeasti uutta.

Kotimaista yrityskarttaa piirtävät uudelleen ihmiset joilla on kannuksia, unelmia, ideoita ja ennen kaikkea tahtoa tehdä niistä totta. Samalla he tulevat luoneeksi vientituotteita ja työpaikkoja: siten he auttavat myös toisia toteuttamaan haaveitaan.

Kaikki tämä vaatii rohkeutta ja sisua. Menestys ei tule ilman riskejä, eikä kehitystä tapahdu ilman epäonnistumisia.

Tarvitaan luovia ihmisiä. Oletko sinä sellainen? MTV Uutiset, Radio Nova ja Slush etsivät syksyllä 2014 Suomen luovinta ihmistä.

Kuuntele Radio Novan Sound of Slush -kanavaa